Artikkeleita CRPS:stä

 

CRPS on kohtuuton kiputila

 

Fysioterapia on tärkeää CRPS-potilaan kuntoutuksessa.

Jopa mitättömän tuntuinen venähdys voi aiheuttaa vammaan nähden kohtuuttoman kiputilan. CRPS (Complex Regional Pain Syndrome) on monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä, joka pahimmillaan ja hoitamattomana saa elämänlaadun heikkenemään huomattavasti.

Kipuoireyhtymän voi laukaista lievä tai kohtalainen kudosvaurio, mutta jälkitila on mahdollinen myös verenkiertohäiriön seurauksena. Oireyhtymä on yleinen esimerkiksi rannemurtuman jälkeen. Sitä esiintyy myös leikkausten seurauksena – myös alaraajoissa ja joissain harvoissa tapauksissa muissa kehon osissa.

NORMAALISTI CRPS puhkeaa yleensä viikkojen jälkeen traumasta. Kun kipsi otetaan pois, huomataan, että raaja ei kuntoudu normaalisti ja sitä särkee liian paljon traumaan nähden.

Raaja on turvonnut, punoittava, väri vaihtelee ja esiintyy hikoilua tai raajan kylmäämistä.

Krooniseen kipuun liittyy keskushermoston muutoksia.

Oireyhtymän perimmäistä syytä ei vielä tiedetä tarkasti. Aivoissa sijaitsevan käden edustusalueen on todettu useissa tutkimuksissa pienentyneen käden käyttämättömyyden vuoksi. Käden edustusalue kuitenkin korjaantuu toipumisen, käden käytön ja kuntoutuksen myötä ennalleen.

Krooniseen kipuun tiedetään liittyvän keskushermoston toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia, mitkä voivat johtaa kipuhermoverkkojen ylivirittymiseen, sentraaliseen sensitisaatioon.

Lisäksi aivojen tunne-elämää säätelevien keskusten hermoverkoissa tapahtuu muutoksia vaikuttaen moniin keskushermoston välittäjäaineisiin.

Raajan liikkumattomuus on yksi sairauden riskitekijä pitkässä kipsihoidossa. 50–70-vuotiaille oireyhtymä tulee yleisemmin ja naisilla oireyhtymä on 3–4 kertaa miehiä yleisempi.

OIREYHTYMÄÄ tavataan joskus myös lapsilla ja nuorilla. Sadastatuhannesta ihmisestä noin 8–40 sairastaa tutkimusten mukaan CRPS:ää.
– Meille tulee 10–20 uutta tapausta vuodessa. Sairautta voi joskus olla hankala tunnistaa sen harvinaisuuden vuoksi perusterveydenhuollossa. Tämä voi aiheuttaa diagnostisen viiveen monelle potilaalle, toteaa neurologian erikoislääkäri Hanna Harno Hyksin kipuklinikalta.

Oireiden alkuvaiheessa CRPS voidaan sekoittaa vaikka ruusuun. Oikea diagnosointi on tärkeää, sillä sairauden ennuste on sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa hoito aloitetaan.

Kansainvälinen kivuntutkimusjärjestö (IASP) loi sairauden tunnistamista helpottavat diagnostiset kriteerit vuonna 1994, ja niitä täsmennettiin vuosina 2007 ja 2010.

KIPUOIREYHTYMÄÄ luonnehtii neljä piirrettä, joiden osuus vaihtelee potilaskohtaisesti.

Näitä ovat 1. poikkeava kipuoireisto vammaan nähden, 2. ihovärityksen ja lämpötilan muutokset, 3. turvotus, hikoilu- ja kylmäämisoireet sekä 4. raajan voimanheikkous- ja motoriset rajoitteet sekä troofiset muutokset karvoituksessa, ihossa tai kynsissä.

Diagnoosiin tarvitaan ainakin yksi oire jokaisesta kohdasta sekä kaksi tai useampi tutkimuslöydös lääkärin toteamana.

Oireyhtymä jaetaan kahteen tyyppiin: ykköstyypissä ei ole näyttöä merkittävästä hermovauriosta, kakkostyypissä sellainen on.

HOITAMATTOMANA kipualue voi levitä ja kroonistua ja levitä myös toisen puolen raajaan.

Lääkehoito aloitetaan diagnoosin jälkeen. Lääkkeiden tarkoituksena on rauhoittaa ylivirittynyttä kipuhermorataa ja saada näin potilas kuntoutuksen alkuun.

Lääkkeinä käytetään neuropaattisen kivun lääkkeitä, kuten epilepsiaryhmän lääkkeitä ja masennuskipulääkkeitä.

Oikea lääkitys löytyy joskus nopeasti, toisinaan oikean yhdistelmän löytämiseen voi mennä kaksikin vuotta. Lääkkeettömät hoidot ovat myös tärkeitä, esimerkiksi kylmä- tai lämpöpakkausten käyttö ja lepo. Monesti särkyyn vaikuttavat säätilan vaihtelut.

Liike on parantumiselle todella tärkeää.

Olennaista on monialainen hoito, johon osallistuu lääkärin lisäksi fysioterapeutti ja psykologi. Asteittain aloitettavan fysioterapian muotoja ovat muun muassa oikean ja vasemman puolen hahmottaminen, peiliterapia, karaisu ja motoristen tehtävien vähittäinen lisääminen.

Psykologisessa interventiossa opetellaan esimerkiksi mielikuva- ja rentoutusharjoitusten kautta kivun hallintaa. Kotiharjoitukset ovat keskeinen osa kuntoutumista.
– Liike on parantumisen kannalta todella tärkeää. Jos raajaa ei liikutella, potilas voi joutua oravanpyörään, jossa liikkumattomuus lisää kipua ja kivun takia hän taas välttelee liikettä. Kuntoutus on hyvin pitkäjänteistä ja vaatii potilaalta paljon, mutta lopputulos voi olla hyvä, Harno toteaa.

TÄYSI PARANTUMINEN monimuotoisesta kipuoireyhtymästä on mahdollinen. Harnon kliininen näppituntuma kuitenkin on, että suurimmalle osalle potilaista jää jonkinlaista vaivaa. Yhden tai kahden vuoden kuntoutuksen jälkeen tilanne yleensä rauhoittuu huomattavasti.

Epiduraalistimulaattori voi helpottaa potilaan särkyä, jos muusta hoidosta ei ole hyötyä. Joskus sen hoitovaste jää vähäiseksi.

Stimulaattorin avulla pyritään estämään kipuviestien eteneminen selkäydintasolta aivoihin asti.
– Olen nähnyt potilaita, jotka ovat kuntoutuneet täysin todella vaikeasta lähtökohdasta huolimatta. Toisaalta vastaan on tullut myös tapauksia, joiden tilanne ei ole paljoakaan muuttunut kaikesta kuntoutuksesta ja lääkityksestä huolimatta. Sairaus on edelleen todellinen haaste ja aktiivisen tutkimuksen kohde, Harno sanoo.

CRPS-riskitekijät

  • Immobilisaatio eli liikkumattomuus.
  • Potilas arvioi kivun voimakkuudeksi 5 asteikolla 1–10 viikko murtuman jälkeen.
  • Sartaaniryhmän lääkkeet vamman aikaan käytettyinä, migreeni ja astma.
  • Geneettiset tekijät. On olemassa jopa CRPS-perheitä. Kyseessä on mahdollisesti HLA-geenin aiheuttama alttius. Tutkimukset tästä ovat vielä kesken.
  • Masennus ja ahdistus eivät ole ole tutkimusten mukaan altistavia tekijöitä. Muut psykologiset tekijät voivat olla sen sijaan merkittäviä.

Duocemic

http://www.ebm-guidelines.com/dtk/tyt/avaa?p_artikkeli=fac00022